maanantai 11. toukokuuta 2009

Työpaineita

11.5.09
Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt hirveässä työpaineessa, aamulla seitsemältä ylös ja kotiin noin klo 22. Enpä ole ehtinyt edes tietokonetta avata, yhden kerran korkeintaan ja kerran pari sähköpostit lävitse... Katsotaan joko ensi viikolla jäisi aikaa päivittää kuvia.

Tässä viimeisin kirjahankintani: Kalligrafian taito.

Professori Ralph Cleminson (toim.): Kalligrafian taito (The Complete Guide to Calligraphy). Suom. Vuokko Koho. Multikustannus. 224 s. 45 e.

Professori Ralph Cleminson (toim.): Kalligrafian taito (The Complete Guide to Calligraphy). Suom. Vuokko Koho. Multikustannus 2007. 224 s. 45 e. Ihan noin paljon en kirjasta maksanut, sillä ostin sen poistoeristä.

Siinä kirja, jota olen ihastuksissani tutkinut, vaikken ole vielä ehtinyt mitään sen ohjeista kokeilla.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

ATC-kortteja Päivän sana -aiheesta

Tietokoneeni jumittumisen takia Erilaisen vaihdon Päivän sana-aiheiset ATC-korttini myöhästyivät aikataulusta tosi paljon. En ollut kirjoittanut ylös, milloin niiden pitää olla valmiit ja niinpä ne lähtivät Pirjolle viikon myöhässä. Korttien piti olla perillä jo 7.4. Kirje lähti kuitenkin vasta 15.4.09 ja oli toivon mukaan perillä 16.4.09. HUH HUH! Pahoittelen.
Esteriltä sain hänen tekemänsä kauniit ATC-kortit silloin kuin pitikin. Kiitos! Lisään tähän kuvan myöhemmin.
Tässä omat Pirjolle tekemäni ATC-kortit:



Ja tässä se aineisto, mikä lähti korttien mukana:

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Ihmeellistä! Ainakin Internet-yhteys toimii taas!

Maanantai 20.4.09
Kummasti reilu kaksivikkoinenkin hujahtaa ilman erityisempiä bloggauksia. =) Kahta tietokoneasiantuntijaa ehdin jo koneeni kanssa vaivata. Kummaltakaan ei tullut apua. Olin jo valmis laittamaan koneeni alkuvaiheeseen siis tehtaalta tulokuntoon (käyttöjärjestelmä uusiksi), mutta siihenkään en saanut oikeita neuvoja, joten yllättäen keksin tänään itse ratkaisun, jolla sain netin taas toimimaan. Jotain kökköä koneessa yhä on, mutta toistaiseksi tyydyn tähän tilanteeseen. Jos käyttöjärjestelmä laitetaan koneeseen uudestaan, pitää myös kaikki ohjelmat laittaa uudestaan.

Kevät on mitä ilmeisimmin tullut Helsinkiinkin, vaikka tuuli on kylmä ja pureva. Luntakaan ei oleoikeastaan muualla kuin meidän pihalla siinä kohdassa, mihin talvella lumitöissä huoltomiehet kasasivat sitä lumivuoreksi.



Tänään näin ensimmäisen västäräkinkin. Ainakin luulen, että tuo lintu oli västäräkki. Kuvat ovat aika huonoja, kun lintu oli aika kaukana ja liikehti vikkelästi.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Huhtikuun 1. korttiystävä-vaihto



Tässä malli, jonka mukaan 1. huhtikuun kortti pitää tehdä. Kuva kortistani tulee tänne näkyviin, kun saan koneeni kuntoon.

LISÄYS 21.4.09
Tässä vihdoin kuva Pirjolle lähettämästäni kortista, jonka tein Korttiystävä-vaihdossa ylläolevan mallin mukaan. Tein Pirjolle jo aikaisemmin pääsiäiskortin, joten nyt omavaltaisesti (toivottavasti kukaan ei pahastu) mukailin pääsiäiaiheesta opiskeluun liittyvän kortin ja mukana on tietysti höyheniä, kuten Kat oli määrännyt:




Surkean epätarkka kuvasta tuli,kun yritin ehtiä laittamaan Pirjolle kirjeen postiin ennen klo 17:ää, jolloin viimeiset lähetykset seuraavan päivän kuljetuksiin otetaan vastaan. Kirje lähti kuitenkin vasta 15.4.09 ja oli toivon mukaan perillä 16.4.09

Tässä tilpehöörit, jotka menivät Pirjolle kortin mukana:

TIEDOTUS: Oma tietokoneeni jumissa

Tietokoneeni on vielä jumissa. On ollut jo toista viikkoa. Nyt vain vieraalla koneella pikapostaus. Toivon saavani koneen kuntoon tänään tai huomenna.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Askartelutavaravaihto

Torstaina 2.4.09 lähetin tällaisen kirjeen Orvokille. Tarkoituksena on, että näistä materiaaleista Orvokki rakentelee kortin:



Oma Eikulta saamani materiaali on tällainen.

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Vanha maalaukseni

Perjantaina sain postissa ison pahvisen kirjeen. Sisällä oli tämä:



Naivististen kokeilujeni ajoilta öljymaalaus, Klovnityttö ja kissa, jonka annoin joskus eräälle sukulaiselleni. Hänen kuolemansa jälkeen taulu on jälleen palautunut minulle. Sekä kiilakehykset että varsinaiset kehykset oli otettu pois ja taulussa on pieni viiltohaavakin reunassa, mutta olen iloinen, että sain tuon maalaukseni takaisin. Sillä on ikääkin jo yli 12 vuotta.

tiistai 31. maaliskuuta 2009

Omat leimani maaliskuun Leimakuu-vaihdossa

Tällainen leimoja sisältänyt kirje on mennyt nimimerkille "Pappi puikoissa":



Näyttää siltä, että vaikka mukana ovat nuo sovitut 20 leimaa ja jokunen ylimääräinen sekä lisukkeet, niin olen unohtanut laittaa mukaan itse tehdyn leimakortin. Se puuttuu nyt kuvasta ja lähtee täältä sitten jälkijunassa. Anteeksi kiireeni ja unohtamiseni.

Korttiystävä-vaihdon oma maaliskuun korttini Pirjolle

Tällainen kortti meni Pirjolle maaliskuun toisessa Korttiystävä-vaihdossa:



Tällaiset olivat lisukkeet tässä vaihdossa:

Omat ATC-korttini Erilaisessa vaihdossa

Erilaisen vaihdon Vauhti-aiheiset ATC-korttini Esterille ovat tällaiset:




Tässä mukana menneet lisukkeet:

Kuvapäivityksiä: Korttiystävävaihdon maaliskuun toinen kortti Minskulta

Minskun Korttiystävävaihdon maaliskuun toinen kortti on tällainen:



Kaikkine yllätyksineen Minskun kirje sisälsi kaiken tämän:



Kiitos, Minsku!

Kuvapäivityksiä: Pääsiäisen yllätysvaihto

Pääsiäisyllätysvaihdossa pikku Ronjan runsas lähetys oli seuraavanlainen:



Suklaapatukka on kuvassa jo aivan lituskan näköinen, sillä siinä on enää kuori jäljellä, sillä sisukset olivat kuvanottovaiheessa jo kadonneet parempiin suihin :).

Kirjakuoren postissa tapahtuneesta repeytymisestä huolimatta ilmeisesti kaikki oli perille tullessa tallessa. Kiitos paljon.

Kuvapäivityksiä:ATC-kortit, Erilainen vaihto/Vauhti

Pirjo lähetti viime viikolla Erilaisen vaihdon Vauhti-teeman ATC-kortit.



Tämän materiaalin sain ATC-korttien lisukkeina.



Tällaiset olivat Pirjon tekemät vauhdikkaat ATC-kortit. Monet kiitokset Sinulle Pirjo!

Kuvapäivityksiä: Maaliskuun Leimakuu-vaihto

Tällaisen lähetyksen sain viime viikolla nimimerkiltä "Pappi puikoissa" maaliskuun Leimakuu-vaihdossa :



Leimakuvavaihdon 20 leimaa ja vielä monta ylimääräistäkin leimaa.

Ja mukana oli tällainen leimakuvakortti:



Monet kiitokset!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Arvonta

Lupasin mainostaa Rhynahin syntymäpäivänsä kunniaksi järjestämää arvontaa. Katso kuvia viereisessä palkissa ja osallistu! Ohjeet löydät tästä. Arvontaan voi osallistua maanantaihin 30.3.09 saakka. Voittaja selviää 31.3.09

Rhynah kirjoittaa:
" Kuvista näkyy aika selvästi, mitä on tarjolla... Pari leimasinta, nauhaa, kirjaintarroja + muuta pikkusälää sekä yli 30 kpl leimakuvia mm. seuraavilta valmistajilta: hÄnglar & stÄnglar, Landstoken, PysselPassion, Panduro, Bildmålarnas, Prima..."

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Kuvattomat mutta suuret kiitokset paksuista yllätyskirjeistä!

Tällä viikolla olen saanut monta paksua kirjettä. Kiitos teille kaikille, jotka olette postia minulle lähettäneet! Joudutte valitettavasti vähän aikaa odottamaan kuvia lähetyksistänne, sillä minulla ei nyt ole datakaapelia viikonlopun aikana käytettävissäni, enkä sen vuoksi pysty siirtämään kuvia tänne blogiini.

Nyt kävi nimittäin niin hassusti, että ilmeisesti jätin oman datakaapelini paikkaan, jossa kävin viikolla tekemässä eräistä valokuvistani PowerPoint-esityksen. Minulla ei ole omassa koneessani tätä ohjelmaa. Mielestäni keräsin kyllä mukaani kaikki tavarat pöydältä, jossa työskentelin, joten en ymmärrä, mihin tuo datakaapeli saattoi joutua. Kassissani sitä ei kuitenkaan ollut, kun olisin ruvennut laittamaan kuvia tähän blogiini.

Viikko on taas ollut mahdollisimman rasittava. Keskiviikkona jatkoin vielä tuon PowerPoin-esityksen tekemistä, sillä sen oli oltava valmis torstaina. En tarvinnut datakaapelia tiistain jälkeen, joten vasta tänään huomasin, ettei sitä ollutkaan missään. Sen verran kello kuitenkin silloin jo oli, etten voinut enää lähteä sitä etsimään. Toivon mukaan löydän sen maanantaina sieltä, missä kävin käyttämässä sitä PowerPoint-ohjelmaa. Harmillista kyllä uusi piuha maksaa kymmeniä euroja, joten en mielelläni lähtisi uutta ostamaan.

Kiitos seuraaville ystäville paksuista kirjeistä:

Pappi puikoissa lähetti Leimakuun vaihdossa taitavasti leimaamansa kuvat minulle niin, että sain ne jo tiistaina 24.3.09. Mukana oli lisäksi monta hienoa ylimääräistä leimakuvaa ja hyvännäköinen itämaisaiheinen kortti. Monet kiitokset!

Pirjolta tuli neljä tosi hauskannäköistä ATC-korttia EV-vaihdossa "Vauhdin hurmaa" sekä samasta aiheesta tyylikäs 3D-kortti + hienot lisukkeet. Kiitos, Pirjo!

Pääsiäisen Yllätysvaihdossa pikku Ronjalta tuli paksu kirje täynnä pääsiäisyllätyksiä. Kirje oli postissa (?) revennyt takaa keskeltä ja sitä oli teipillä kursittu kasaan, mutta kaikki sisältö varmaankin oli tallella. Monet kiitokset!

Kortti-ystävältäni Minskulta tuli maaliskuun toisena korttilähetyksenä pirteä pääsiäiskortti (kuva on jo Minskun blogissa nähtävissä) ja iso nippu papereita sekä pussillinen pientä pääsiäiskivaa ym. Kiitos paljon Sinulle, Minsku!

Maaliskuun 2. malli Kortti-ystävä -vaihdossa oli tällainen:


Kuvat näistä kaikkien kirjeiden sisällöistä sitten myöhemmin.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Askartelutavaravaihto

Osallistun nyt ensimmäisen kerran Askartelutavaravaihtoon. Idea on seuraavanlainen:
Kaikki osallistujat lähettävät
  • 2 kortti pohjaa ( tumma ja vaalea )
  • vähintään 4 erilaista nauhaa n.10-15 cm
  • 2-4 leima kuvaa tai muuta kuvaa (jollet omista leimakuvia, voi olla myös 3D-kuvia, mutta nämä kuvat eivät saa olla lehdestä leikattuja)
  • 2-4 valmista tekstiä tai sitten kirjaimia mistä voi koota tekstin
  • vähintään 4 erilaista tausta paperia kooltaan n.10x15 cm
  • lisukkeita esim. kukkasia, haaraniittejä, tageja jne.
  • jotain pientä namia mukaan
Paketti ei saa olla C5-kuorta suurempi ( voi olla helposti kuori).

Kortti pohjia ei saa olla enempää kuin 2 eli 1 tumma ja 1 vaalea ja muut ja leima ja muita kuvia 2-4 samoin kuin tekstejä tai sitten kirjaimia. Tausta papereita vähintään 4 erilaista, lisukkeita oman tunnon mukaan ja vähintään 4 erilaista nauhaa.

"Tarkoituksenasi on koota näistä materiaaleista taas vähintään yksi kortti ja näyttää se meille muille. On kiva nähdä mitä saamme toisten materiaaleista aikaiseksi."

Sain viikolla matskukirjeen Eikulta. Kiitos!
Tosi pullukkakirje piti sisällään vaikka mitä. Tässä kuvia kaikesta, mitä korttitehtävää varten sain. :)



Näin paljon kivoja leimoja! Ja paperiosuus yms. on tässä:



Värit eivät nyt tuossa paperimatskukuvassa ole aivan oikein.



Sitten sain korttia varten tällaisia nauhoja ja pääsiäiskarkkeja.



Tässä vielä kaikenlaista pientä kivaa kortin tekoon. Saa nähdä, mitä näistä kaikista syntyy. Korttimateriaali ainakin on monipuolista. Nyt sitten valitsemaan, mitä kaikkea käytän tästä runsaasta tarjonnasta. Kiitos Sinulle Eikku!

SAY:n toinen yllätyskirje maaliskuussa


SAY:n kirje on aina jännä yllätys. Maaliskuun kakkoslähetys sisälsi taas kaikenlaista kivaa. Kissatarroja kahdenlaisia ja pikku muki, joka on sopivasti Barbie-kokoa ja sopii hyvin Kenin käteen. Kiitos SAY! Rakentelen edelleen nukkemuseotani, vaikka vielä se on haavetta vain. Jasminen Barbiet, Kenit ja Brazit pääsevät kenties jHs vielä esiintymään nukkemuseossani. =)
Tarrat ja kiiltokuvat ovat aina yhtä tervetulleita. Kiitos!



Mukana oli SAY:n tekemä sievä kortti:



Lisäksi kuoresta löytyi aivan valtava määrä erilaisia papereita, jotkä käyvät monenlaiseen askarteluun. Monet kiitokset jälleen Sinulle kultainen SAY:ni!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Oma kolmas korttini Korttiystävävaihdossa

Tällainen lähetys meni Pirjolle 13.3.09:



Oma maaliskuun ensimmäinen korttini, joka on ensimmäinen CD- ja 3D-korttini, oli tällainen:



Aika huono kuva, väritkin aivan pielessä. Korttipohja on keltainen. Tein kortin samalla ajatellen Pirjon ripille pääsevää tytärtä.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Leimailutaivaan Leimailumessut 15.3.09



Leimailutaivaan ja siis Taavan & Kump. järjestämät Leimailumessut keräsivät Kurkimäen korttelitaloon viime sunnuntaina lähemmäs kaksisataa innokasta leimailijaa. Asiaan liittyvää tavaraa esittelivät useat myyjät, kaukaisimmat aina Saksasta asti.









Leimoja ja kaikkea leimailuun liittyvää oli runsaasti tarjolla. Esilleasettajien pöydät notkuivat näitä korttiaskarteluun liittyviä ihanuuksia houkutellen useimpia kävijöitä jopa ylittämään etukäteen suunnittelemansa ostobudjetin.







Demonstraatiot innostivat kävijöitä ostamaan tuotteita, joista he eivät ehkä ennen messuille tuloaan olleet tienneet edes olleen olemassakaan.











Esillä oli myös valmiita töitä, joita messuvieraat saivat vapaasti ihailla ja asettaa tavoitteekseen tehdä yhtä kaunista jälkeä omissa töissään.






torstai 12. maaliskuuta 2009

Korttiystäväni Minskun maaliskuun ensimmäinen kortti

Tiistaina 10.3.09 sain kaksi paksua kirjettä, joista toinen oli tuo Minkkiksen ATC-korttikirje ja toinen oli maaliskuun 1. kortti korttiystävältäni Minskulta.

Maaliskuun tehtävä oli tällainen:
"MAALISKUUN 1. LUONNOS

Askartele korttisi malliluonnoksen mukaisesti. Tee kortista "cd-kortti", mutta jos käytettävissäsi ei ole cd:tä, voit tehdä pyöreän osan mistä haluat, esim. paperista. Kortti tehdään parille myöhäisempää käyttöä varten, joten signeeraa kortti pienin kirjaimin mikäli haluat tekijän näkyvän. Tee kuva 3D tekniikalla. Muutoin materiaalit, värit, teema yms. ovat vapaasti valittavissasi. Muistathan laittaa lähetykseesi 3e:lla askartelumatskuja! "


Tällainen on Minskun kortti:


Aika muhkea kortti! Kiitos!



Kuoresta löytyi vielä kaikenlaista muutakin mukavaa. Tarroja, transparentkuvia ja monenlaisia värikartonkeja. Kiitos kultainen Minsku!